Viimeisiä pakollisia kursseja suoritellessa tulee hieman epätodellinen olo. Kandin paperit pitäisi olla toukokuussa kourassa. Käytännössä olen kuluttanut suunnilleen saman ajan yliopistossa, mitä ammattikorkeakoulun suorittaminen vaatisi. Kun CV:ssä lukee Humanististen tieteiden kandiaatti, onko se osoitus siitä, että olen täysipäinen ja valmis työelämään.
Työhaastattelussa käytyäni ihmettelin samaa.
- "Ootko sä kohta jo valmis?"
- "No mä saan kandin paperit toukokuussa."
- "Niin eli olet"
Jaa, kai sitten olen. Mikä onkaan siis maisterivaiheen funktio? Syventää jo opittua tietoa? Päästä lähemmäksi käytäntöä?
Ongelma yliopisto-opiskelussa on usein käytännön puute. Työharjoittelussa pääsee testaamaan jo opittua, ja oliko niistä hermoja ja istumalihaksia koetelleista kursseista mitään hyötyä. Jännittävää.
Elämä opiskelijana on kiveltä toiselle hyppimistä. Pelkkä kurssien suorittaminen ja tasainen puurtaminen ei riitä, vaan askeleet tulee valita oikein, jottei putoa jorpakkoon. Jo opiskeluaikana tulisi saada edes yksi varvas ovenrakoon. Kortistoon olisi ikävä joutua gradu kainalossa, jonka muste ei ole edes ehtinyt kuivua.
-R
Valmiiksi tuleminen vaatii mielestäni venymistä. Tätä samaa kivillä hyppimisen metaforaa hyödyntäen voisin omasta näkökulmastani todeta, että toisen jalan täytyy pysyä jatkuvasti koulun kivillä, jotka ajautuvat jatkuvasti (yliopistomaailmassa) kauemmaksi käytännöstä kohti abstraktimpaa pohdintaa. Toisen jalan taas tulisi pysyä työelämän "käytännön" kivillä, joka tyypillisesti sijaitsevat kauempana koulun kivistä. Maaliin tullaan siis henkilökohtaisesta kyvykkyydestä ja notkeudesta riippuen hyvin lämmitelleenä, paikat jo valmiiksi revähtäneenä tai sitten ollaan huijattu ja hypitään yhdellä jalalla vain toista polkua pitkin.
VastaaPoista