Milloin ammattilaisesta tulee Ammattilainen?

Mystinen kysymys, jota tänään aamukahvilla pohdittiin. Viime vuonna en osannut mitään, mutta tänä vuonna osaan. Mistä tietää että taitoja on kertynyt riittävästi? Voisiko joku tulla koputtamaan olkapäälle tai huikata että nyt!

Viimeisiä pakollisia kursseja suoritellessa tulee hieman epätodellinen olo. Kandin paperit pitäisi olla toukokuussa kourassa. Käytännössä olen kuluttanut suunnilleen saman ajan yliopistossa, mitä ammattikorkeakoulun suorittaminen vaatisi. Kun CV:ssä lukee Humanististen tieteiden kandiaatti, onko se osoitus siitä, että olen täysipäinen ja valmis työelämään.

Työhaastattelussa käytyäni ihmettelin samaa.
- "Ootko sä kohta jo valmis?"
- "No mä saan kandin paperit toukokuussa."
- "Niin eli olet"
Jaa, kai sitten olen. Mikä onkaan siis maisterivaiheen funktio? Syventää jo opittua tietoa? Päästä lähemmäksi käytäntöä?

Ongelma yliopisto-opiskelussa on usein käytännön puute. Työharjoittelussa pääsee testaamaan jo opittua, ja oliko niistä hermoja ja istumalihaksia koetelleista kursseista mitään hyötyä. Jännittävää.

Elämä opiskelijana on kiveltä toiselle hyppimistä. Pelkkä kurssien suorittaminen ja tasainen puurtaminen ei riitä, vaan askeleet tulee valita oikein, jottei putoa jorpakkoon. Jo opiskeluaikana tulisi saada edes yksi varvas ovenrakoon. Kortistoon olisi ikävä joutua gradu kainalossa, jonka muste ei ole edes ehtinyt kuivua.

-R

Toimettomuus

Kipeänä olemisessa on se hyvä puoli että ehtii tehdä vaikka mitä. Edellyttäen tietenkin ettei ole hourailu-asteella vaan suhteellisen selväpäisenä. On myös aikaa tehdä asioita jotka muuten jäävät helposti kiireessä tekemättä. Tai missä kiireessä? Väitän olevani kiireinen, mutta silti aikaa löytyy moneen turhaan asiaan. Kiireinen-sanan käyttö on siis vääristynyt, kysehän on käytänössä siitä, että päivässä kykenen toimimaan järkevästi vain X-määrän tunteja. Loput päivästä kuluu elämää ylläpitäviin asioihin kuten syömiseen, mutta tarvitsen aikaa myös tyhjänpäiväiseen kelailuun. 

Stressi on asia jota moni ihminen harrastaa nykyään. Norjassa yksi oppimani asia oli miten olla tekemättä mitään. Miten olla suunnittelematta liiaksi seuraavaa päivää - tai seuraavaa viikkoa. Harvoin tulee tilanteita jolloin voisi olla tekemättä mitään. Aikataulut tursuavat asioita, ja silti jään rannalle projekteista jotka kiinnostaisiva. Toisaalta on onni että ymmärrän aika usein sanoa ei silloin kun kalenterissa ei ole tyhjiä sivuja. 

Itse myönnän ainakin olevani suorittaja. En nyt ihan pahimmasta päästä, sillä en yleensä stressaa liikaa enkä vaadi aina täydellistä lopputulosta. Perfektionistia minusta ei saa tekemälläkään. Huomaan suorittamisen tapahtuvan hieman salaa. Yhtäkkiä tyhjää ammottava kalenteri onkin täynnä. Aika on pakko käyttää hyödyllisesti ettei tule morkkis. Jos töitä ei ole, täytyy tehdä jotain muuta jotta tuntee itsensä hyödylliseksi, sillä loisiminen ja liika loikoiluhan on pahasta. Toisaalta ilman rahaa on huono alkaa maailmaa valloittamaan tai edes pitkää aikaa makoilemaan. Mennään töihin, jotta saadaan rahaa, jotta saadaan vapaa-aikaa ja voidaan rentoutua kunnes rahat loppuvat. Ja niin ympyrä on sulkeutunut.

Mitä kevät tuo tullessaan, se paljastukoon vähitellen. Suunnitelma jos toinenkin on jo takataskussa.. :) 

-R

Tumput suorassa

Uuden blogin aloittaminen on mukavaa mutta myös haastavaa. Puhdas pöytä, valkoinen paperi tai tässä tapauksessa tyhjä näyttö. Norventuresia kirjoittaessa tavoite oli varsin ilmeinen, mutta nyt bloggaamiseen tarvitsee löytää uusi punainen lanka jota seurata. En sano että seikkailut olisi seikkailtu, mutta ollaanpa kuitenkin takaisin kotimaan puolella. Tavallinen arki, harrastukset ja vanhat puuhat on taas ajankohtaisia. 

Kevään aikana toivottavasti tapahtuu kehitystä, niin ammatillista kuin jotain muutakin. Uudet haasteet ja uudet jutut - löytyy niitä Suomestakin. Ehkä pitää vain kaivella enemmän!

Mietin pitkään niin blogin aihetta, kuin nimeäkin. Nimien valinta on vaikeaa, oli sitten kyse lapsen, lemmikin tai blogin nimestä. Nimen tulisi kuvata jollain tavalla blogin sisältöä, mutta myös sen tekijää. Kelailin harrastuksiani ja kivoja juttuja. Mitään järkevää ei irronnut, joten annoin asian olla. Se on joskus paras tapa saada uusia ideoita. 

Tumput suorassa seisominen ei ole mun juttu, vaikka usein mut siinä asennossa voikin nähdä. Vaikka tumput olis suorassa, ja kengät järjestyksessä, ei se tarkoita ettei elämä voisi muuten olla vähän vinossa.  Pieni kallistuminen ei keikuta laivaa, mutta elämä täysin suorassa voisi olla tylsää. 

-R