Kuka opettaisi ja katsoisi perään?
Kuka sanoisi että älä ota uutta hommaa, et ehdi kumminkaan?
Kuka kiskoisi aamulla ylös ja estäisi torkuttamisen?
Kuka keittäisi kahvit silloin kuin olisi paras hetki sitä juoda?
Kuka sanoisi että nyt nukkumaan ja saat ideaalin määrän unta palloon?
Kuka kirjaisi sinut ulos facebookista ja pakottaisi tekemään hyödyllisempiä asioita?
Kuka kertoisi milloin kaupassa ei ole jonoja ja minä päivänä tuoretta leipää saa?
Kuka vahtisi kakkua uunissa jotta odotellessa voisi oikeasti tehdä jotain?
Kuka kellottaisi liian pitkät suihkut ja katsoisi että hapaita pestään ne pakolliset kaksi minuuttia?
Kuka pitäisi mun kalenterin järjestyksessä ja irtolaput ja liput tallessa?
Kuka pakottaisi lähtemään ajoissa kotoa?
Kuka sanoisi mille luennolle on järkevää mennä ja milloin samat asiat opiskelisi itse nopeammin?
Olen kateellinen Gossip Girlin B:lle jolla on oma palvelija. Mulle ei kenenkään tarvitse keittää teetä, voin tehdä sen itsekkin, mutta joissain muissa asioissa tarvitsisin välillä apua! Jos saisin PT:n joka treenaisi mun ajankäytön kohdilleen, olisi elämä varmaan vähän helpompaa.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Metsään mennään. Vai mennäänkö?
Partiosta saisi kirjoitettua ihan oman bloginkin, mutta olen vahvasti sitä mieltä että ketään ei niin paljoa voi aihe kiinnostaa. Siksi saattekin tyytyä näihiin satunnaisiin kannanottoihin ja mietintöihin.
Partio on ollut ykkösharrastus mulla pitkään. Niin pitkään että mahtava viha-rakkaus-suhde on hyvässä vauhdissa. Välillä ottaa päähän niin hulluna, ja välillä taas on ihan helmee. Siinä se olennaisin kai.
Viestijän pitäisi tietenkin olla lähes yliluonnollisen sosiaalinen persoona, joka tulee kaikkien kanssa toimeen ja juttu lentää kenen tahansa kanssa. Norjassa törmäsin ensimmäisen kerran ihmiseen, jonka kanssa mulla ei ollut mitään yhteistä (=ei mitään sanottavaa). Tunne taisi olla molemminpuolinen.
Partiossa tapaa monia hyviä tyyppejä, mutta tietenkin myös niitä, joiden kanssa minkäänlainen symbioosi ei onnistu. Partiossa on kaikille tilaa, mikä tekee harrastuksesta haastavaa. Monesti ongelma ei ole se, etteikö asioita voisi hoitaa yhdessä, mutta toisaalta; jos tekee jotain vapaaehtoisesti, onko vähän typerää että tekee sitä ihmisen kanssa, josta ei suoraa sanottuna pidä. Pieni dilemma tässä.
Asiaa voi tietysti ajatella myös siltä kannalta, että ehkä on jotain tsänssejä kasvaa ihmisenä, kun joutuu työskentelmään erilaisten ihmisten kanssa. Taitaa olla partion perusajatus.
Moni partiolainen puhuu "elämäntavasta". Ehkä myös itse tein joskus näin. Mutta ei nyt kuitenkaan liioitella. Harrastus se partiokin on. Siitä maksetaan, siihen käytetään aikaa, siellä puuhastellaan sitä ja tätä. Aktiivisuus onkin yksi asia joka erottelee partiolaisen toisesta ja aiheuttaa ehkä myös konflikteja. Kaikki eivät ole valmiita panostamaan yhtä paljon aikaa ja resursseja harrastukseen. Pitäisikö tuo harrastus-sana vielä alleviivata?
Itseäni usein ärsyttää liiallinen paperinpyörittely. Parperipartio, niin kuin on tapana sanoa. Valitettavaa on, että nyky-yhteiskunta tavallaan vaatii sitä.
Metsään mennään. Vai mennäänkö?

Viestijän pitäisi tietenkin olla lähes yliluonnollisen sosiaalinen persoona, joka tulee kaikkien kanssa toimeen ja juttu lentää kenen tahansa kanssa. Norjassa törmäsin ensimmäisen kerran ihmiseen, jonka kanssa mulla ei ollut mitään yhteistä (=ei mitään sanottavaa). Tunne taisi olla molemminpuolinen.
Partiossa tapaa monia hyviä tyyppejä, mutta tietenkin myös niitä, joiden kanssa minkäänlainen symbioosi ei onnistu. Partiossa on kaikille tilaa, mikä tekee harrastuksesta haastavaa. Monesti ongelma ei ole se, etteikö asioita voisi hoitaa yhdessä, mutta toisaalta; jos tekee jotain vapaaehtoisesti, onko vähän typerää että tekee sitä ihmisen kanssa, josta ei suoraa sanottuna pidä. Pieni dilemma tässä.
Asiaa voi tietysti ajatella myös siltä kannalta, että ehkä on jotain tsänssejä kasvaa ihmisenä, kun joutuu työskentelmään erilaisten ihmisten kanssa. Taitaa olla partion perusajatus.
Moni partiolainen puhuu "elämäntavasta". Ehkä myös itse tein joskus näin. Mutta ei nyt kuitenkaan liioitella. Harrastus se partiokin on. Siitä maksetaan, siihen käytetään aikaa, siellä puuhastellaan sitä ja tätä. Aktiivisuus onkin yksi asia joka erottelee partiolaisen toisesta ja aiheuttaa ehkä myös konflikteja. Kaikki eivät ole valmiita panostamaan yhtä paljon aikaa ja resursseja harrastukseen. Pitäisikö tuo harrastus-sana vielä alleviivata?
Itseäni usein ärsyttää liiallinen paperinpyörittely. Parperipartio, niin kuin on tapana sanoa. Valitettavaa on, että nyky-yhteiskunta tavallaan vaatii sitä.
Metsään mennään. Vai mennäänkö?
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Jupinaa
Suomessa, kuten monessa muussakin maassa, on käytössä jokamiehenoikeudet. Nämä kaikille varmaan jossain määrin tutut ohjeet, joiden mukaan toimiessaan ei pitäisi saada aikaiseksi konflikteja tai aiheita sakkolappujen kirjoitukselle.
Voitaisiinko samaa käytäntöä soveltaa myös esimerkiksi kimppa-asumiseen. Jokamiehenkimppkämppäsäännöt voisivat sisältää esimerkiksi seuraavia kohtia:
- Jääkaapissa ei ole asiaa toisten hyllylle. Mikä on toisen hyllyllä, on toisen omaisuutta, sinne ei ole asiaa.
- Vaikka yöpyisit omassa huoneessasi, tulee siellä olla hiljaa keskellä yötä.
- Muiden tavaroihin ei tarvise turhaa koskea, siitä saa enemmän kuin murhaavia katseita.
- Mikäli toisen asioita lainaa, tulee ne korvata tai palauttaa. Asioita joita ei voi korvata, ei tule lainata.
- Nasaali-äänisten deittejen raahaaminen kotiin yöllä on sallittua vain jos ne osaavat olla hiljaa.
Kimppa-asuminen ei sovi kaikille, ja parasta olisikin jos ihmiset itse tajuaisivat etteivät ole kykeneviä asumaan muiden kanssa. Liikaa nipottavien perfektionistien tulisi pysyä soluista kaukana, mutta myös liian leväperäisten ihmisten. Mitä tästä siis voidaan päätellä? Kimppakämppä toimii vain jos toisia kunnioitetaan, ei niuhoiteta liikaa vaan sopivasti, ja mietitään mitä milloinkin tehdään.
Viestintää. Mitäs muuta tässä tarvitaan.
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Mutteripannuopissa
Kaksi päivää mummolassa teki taas hyvää.
Noina hetkinä välillä miettii millainen itse tuleekaan olemaan kun ikää on 80+. Toivottavasti olisin yhtä mahtava kuin omat mummot. Onko väärin haaveilla jo eläkepäivistä, jos vielä opiskelee?
Mummolassa on aina oma viehätyksensä. Siellä nukkuu hyvin ja mieli lepää ,kun oikeastaan mitään tekemistä ei ole. Päivää rytmittävät kahvihetket ja opin muuten keittämään espressoa mutteripannulla. Nam!
Viestintäihmisenä Hilkka Ahteen setit AKT:n kanssa kiinnostavat. Ilman mummolaa olisin luultavasti tyytynyt selaamaan nettilehtien otsikoita, ehkä katsomaan uutisia. Mutta ei. Mummolassa katsellaan A-studiot ja muut ohjelmat jäätävän tylsiltä vaikuttavat ohjelmat. Huomasin mummon olevan hiukan skarpimpi seuraamaan ajankohtaisia asioita kuin mihin itse kykenen. Ja että A-studio on ihan ok.
Aika. Eläkeläisellä on sitä enemmän. Tekosyitä, sanoisi moni. Niin minäkin.
Aina ei koulutus kerro sitä, mistä itsensä voi keski-ikäisenä löytää. Hilkka Ahde, viestintäpäällikkö. Koulutukseltaan lastentarhanopettaja. Löydänkö mä siis itseni lastentarhasta ennen viidenkympin-villitystä?
Noina hetkinä välillä miettii millainen itse tuleekaan olemaan kun ikää on 80+. Toivottavasti olisin yhtä mahtava kuin omat mummot. Onko väärin haaveilla jo eläkepäivistä, jos vielä opiskelee?
Mummolassa on aina oma viehätyksensä. Siellä nukkuu hyvin ja mieli lepää ,kun oikeastaan mitään tekemistä ei ole. Päivää rytmittävät kahvihetket ja opin muuten keittämään espressoa mutteripannulla. Nam!
Viestintäihmisenä Hilkka Ahteen setit AKT:n kanssa kiinnostavat. Ilman mummolaa olisin luultavasti tyytynyt selaamaan nettilehtien otsikoita, ehkä katsomaan uutisia. Mutta ei. Mummolassa katsellaan A-studiot ja muut ohjelmat jäätävän tylsiltä vaikuttavat ohjelmat. Huomasin mummon olevan hiukan skarpimpi seuraamaan ajankohtaisia asioita kuin mihin itse kykenen. Ja että A-studio on ihan ok.
Aika. Eläkeläisellä on sitä enemmän. Tekosyitä, sanoisi moni. Niin minäkin.
Aina ei koulutus kerro sitä, mistä itsensä voi keski-ikäisenä löytää. Hilkka Ahde, viestintäpäällikkö. Koulutukseltaan lastentarhanopettaja. Löydänkö mä siis itseni lastentarhasta ennen viidenkympin-villitystä?
torstai 23. helmikuuta 2012
Milloin ammattilaisesta tulee Ammattilainen?
Mystinen kysymys, jota tänään aamukahvilla pohdittiin. Viime vuonna en osannut mitään, mutta tänä vuonna osaan. Mistä tietää että taitoja on kertynyt riittävästi? Voisiko joku tulla koputtamaan olkapäälle tai huikata että nyt!
Viimeisiä pakollisia kursseja suoritellessa tulee hieman epätodellinen olo. Kandin paperit pitäisi olla toukokuussa kourassa. Käytännössä olen kuluttanut suunnilleen saman ajan yliopistossa, mitä ammattikorkeakoulun suorittaminen vaatisi. Kun CV:ssä lukee Humanististen tieteiden kandiaatti, onko se osoitus siitä, että olen täysipäinen ja valmis työelämään.
Työhaastattelussa käytyäni ihmettelin samaa.
- "Ootko sä kohta jo valmis?"
- "No mä saan kandin paperit toukokuussa."
- "Niin eli olet"
Jaa, kai sitten olen. Mikä onkaan siis maisterivaiheen funktio? Syventää jo opittua tietoa? Päästä lähemmäksi käytäntöä?
Ongelma yliopisto-opiskelussa on usein käytännön puute. Työharjoittelussa pääsee testaamaan jo opittua, ja oliko niistä hermoja ja istumalihaksia koetelleista kursseista mitään hyötyä. Jännittävää.
Elämä opiskelijana on kiveltä toiselle hyppimistä. Pelkkä kurssien suorittaminen ja tasainen puurtaminen ei riitä, vaan askeleet tulee valita oikein, jottei putoa jorpakkoon. Jo opiskeluaikana tulisi saada edes yksi varvas ovenrakoon. Kortistoon olisi ikävä joutua gradu kainalossa, jonka muste ei ole edes ehtinyt kuivua.
-R
Viimeisiä pakollisia kursseja suoritellessa tulee hieman epätodellinen olo. Kandin paperit pitäisi olla toukokuussa kourassa. Käytännössä olen kuluttanut suunnilleen saman ajan yliopistossa, mitä ammattikorkeakoulun suorittaminen vaatisi. Kun CV:ssä lukee Humanististen tieteiden kandiaatti, onko se osoitus siitä, että olen täysipäinen ja valmis työelämään.
Työhaastattelussa käytyäni ihmettelin samaa.
- "Ootko sä kohta jo valmis?"
- "No mä saan kandin paperit toukokuussa."
- "Niin eli olet"
Jaa, kai sitten olen. Mikä onkaan siis maisterivaiheen funktio? Syventää jo opittua tietoa? Päästä lähemmäksi käytäntöä?
Ongelma yliopisto-opiskelussa on usein käytännön puute. Työharjoittelussa pääsee testaamaan jo opittua, ja oliko niistä hermoja ja istumalihaksia koetelleista kursseista mitään hyötyä. Jännittävää.
Elämä opiskelijana on kiveltä toiselle hyppimistä. Pelkkä kurssien suorittaminen ja tasainen puurtaminen ei riitä, vaan askeleet tulee valita oikein, jottei putoa jorpakkoon. Jo opiskeluaikana tulisi saada edes yksi varvas ovenrakoon. Kortistoon olisi ikävä joutua gradu kainalossa, jonka muste ei ole edes ehtinyt kuivua.
-R
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Toimettomuus
Kipeänä olemisessa on se hyvä puoli että ehtii tehdä vaikka mitä. Edellyttäen tietenkin ettei ole hourailu-asteella vaan suhteellisen selväpäisenä. On myös aikaa tehdä asioita jotka muuten jäävät helposti kiireessä tekemättä. Tai missä kiireessä? Väitän olevani kiireinen, mutta silti aikaa löytyy moneen turhaan asiaan. Kiireinen-sanan käyttö on siis vääristynyt, kysehän on käytänössä siitä, että päivässä kykenen toimimaan järkevästi vain X-määrän tunteja. Loput päivästä kuluu elämää ylläpitäviin asioihin kuten syömiseen, mutta tarvitsen aikaa myös tyhjänpäiväiseen kelailuun.
Stressi on asia jota moni ihminen harrastaa nykyään. Norjassa yksi oppimani asia oli miten olla tekemättä mitään. Miten olla suunnittelematta liiaksi seuraavaa päivää - tai seuraavaa viikkoa. Harvoin tulee tilanteita jolloin voisi olla tekemättä mitään. Aikataulut tursuavat asioita, ja silti jään rannalle projekteista jotka kiinnostaisiva. Toisaalta on onni että ymmärrän aika usein sanoa ei silloin kun kalenterissa ei ole tyhjiä sivuja.
Itse myönnän ainakin olevani suorittaja. En nyt ihan pahimmasta päästä, sillä en yleensä stressaa liikaa enkä vaadi aina täydellistä lopputulosta. Perfektionistia minusta ei saa tekemälläkään. Huomaan suorittamisen tapahtuvan hieman salaa. Yhtäkkiä tyhjää ammottava kalenteri onkin täynnä. Aika on pakko käyttää hyödyllisesti ettei tule morkkis. Jos töitä ei ole, täytyy tehdä jotain muuta jotta tuntee itsensä hyödylliseksi, sillä loisiminen ja liika loikoiluhan on pahasta. Toisaalta ilman rahaa on huono alkaa maailmaa valloittamaan tai edes pitkää aikaa makoilemaan. Mennään töihin, jotta saadaan rahaa, jotta saadaan vapaa-aikaa ja voidaan rentoutua kunnes rahat loppuvat. Ja niin ympyrä on sulkeutunut.
Mitä kevät tuo tullessaan, se paljastukoon vähitellen. Suunnitelma jos toinenkin on jo takataskussa.. :)
-R
tiistai 7. helmikuuta 2012
Tumput suorassa
Uuden blogin aloittaminen on mukavaa mutta myös haastavaa. Puhdas pöytä, valkoinen paperi tai tässä tapauksessa tyhjä näyttö. Norventuresia kirjoittaessa tavoite oli varsin ilmeinen, mutta nyt bloggaamiseen tarvitsee löytää uusi punainen lanka jota seurata. En sano että seikkailut olisi seikkailtu, mutta ollaanpa kuitenkin takaisin kotimaan puolella. Tavallinen arki, harrastukset ja vanhat puuhat on taas ajankohtaisia.
Kevään aikana toivottavasti tapahtuu kehitystä, niin ammatillista kuin jotain muutakin. Uudet haasteet ja uudet jutut - löytyy niitä Suomestakin. Ehkä pitää vain kaivella enemmän!
Mietin pitkään niin blogin aihetta, kuin nimeäkin. Nimien valinta on vaikeaa, oli sitten kyse lapsen, lemmikin tai blogin nimestä. Nimen tulisi kuvata jollain tavalla blogin sisältöä, mutta myös sen tekijää. Kelailin harrastuksiani ja kivoja juttuja. Mitään järkevää ei irronnut, joten annoin asian olla. Se on joskus paras tapa saada uusia ideoita.
Tumput suorassa seisominen ei ole mun juttu, vaikka usein mut siinä asennossa voikin nähdä. Vaikka tumput olis suorassa, ja kengät järjestyksessä, ei se tarkoita ettei elämä voisi muuten olla vähän vinossa. Pieni kallistuminen ei keikuta laivaa, mutta elämä täysin suorassa voisi olla tylsää.
-R
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)